Moikka! Anteeksi pienestä tauosta, minulla tuli elämässä vastaan voitettavia haasteita, joidenka takia jouduin ottamaan vähän breakkia some maailmasta. Olen kuitenkin palannut täysissä sielun ja ruumiin voimissa valmiina kohtaamaan uusia haasteita!
Aloitetaan vaikka Iitusta. Iitu on oppinut nyt inhottavan tavan lähteä ryöstämään liinassa. Tämä on todella ärsyttävä tapa, ja viime lauantaina hioin yli tunnin että saatiin edes kaksi kierrosta niin ettei Iitu ryöstä. Kerran lensin kolmen metrin ilmalennolla mahalleni maahan, naamalleni kyllä pikemminkin, mutta kuitenkin. Syljin niitä hiekkoja vielä aamullakin suustani. On nää hevoseläimet ihania <3 Nyt tehtiin päätös, ettei jatketa enää Iitun juoksuttamista vaan tehdään siitä ratsastus painoitteisempaa, selkeästi kun juoksuttaminen on Iitulle vielä vaikea asia.
Dana tulee jo lauantaina! <3 Odotan niiiiiin innoissani! Kaikki pitäisi suurinpiirtein olla valmiina Danan tuloa varten! Dana tulee tarhaamaan Iitun kanssa samassa tarhassa, toivon että ne tulevat toimeen ja niistä tulisi hyvät kaverukset. Samalla Dana voisi opettaa Iitulle vähän enemmän noista
HYVISTÄ tavoista, hehheh :-D
Eilen ratsastin Iitun kevyesti kentällä, laukattiin molempiin suuntiin keskiympyrällä kaksi kierrosta. Iitun kanssa aletaan olemaan jo siinä vaiheessa että voin hieman alkaa jo ratsastamaan sitä, eikä Iitu jännity ollenkaan siitä että siellä istuu ihminen kyydissä. Maastoilusta ja puomeista on tullut ihan lempparijuttuja Iitulle! Tänään mennään vetohevoseksi ensimmäisen kerran maastoon, kun yleensä olemme olleet vain perähevosina, sillä en ole uskaltanut vielä itsekseni lähteä sen kanssa maastoon ilman vetohevosta, nyt kuitenkin uskon että sen aika voisi olla ja luotan kyllä Iituun tässä kohtaa jo.
Mitähän muuta. Pikkuhiljaa aletaan siis työstämään Iitun liikkeitä, siirtymisiä ja pysähdyksiä ja aletaan ratsastamaan sitä pyöreämmäksi rungostaan ja taipuisammaksi. Se vie viikkoja, elikkä kauheasti ei ns. uutta kerrottavaa siitä viikkojen mitoissa ole. Nyt pystyn paremmin alkaa tehdä tällaisia ratsastuskerta postauksia, sillä alamme enenevissä määrin nyt ratsastamaan ja työstämään Iitua.
Päätin lopettaa viikkokoosteiden kirjoittamisen nyt, kun alan tekemään enemmän ratsastus postauksia. ELi niitä ei ole enää luvassa. Jatkan kuitenkin hevosen omistamis sarjaa aina kun vain kerkeän ja jaksan. Iitun viikkosuunnitelma koostuu nykyään 3-4 ratsastus päivästä sekä 1 maastakäsin sekä 2 vapaapäivästä. Eli ei sen kummoisempia suunnitelmia. Voisin kirjoitella torstaina tai keskiviikkona ratsastuksesta postausta, kun teen enemmän puomi ja ehkä jopa kavalletti juttuja!
Postaus on kuvitettu viime kertaisten puomi juttujen kuvilla, kun laukkasimmekin jopa neljän puomin ympyrää! Kuvista iso kiitos Emmalle, joka löytyy instagramista nimellä @team.frilander
- Rosa

Mulla kun oli lv ruuna niin sen kanssa kans liinassa tuli sama ongelma :D Ryösti aina laukassa ja kerran meni liinakin rikki :)
VastaaPoistaApua! Toi on ihan kamala tapala, ja nyt yritetään vain opetella siitä eroon. Vielä kun on aika vaarallistakin. Saatiinko teillä miten pois kitkettyä tätä tapaa?
Poista